Vieraskynä & Glamour – Kepa

Collapse Show info

21 Jan 2017 in Valokuvaus

Tekijä : pjarviluoto

Glamour-kuvaus:uusi kokemus

Keski-iän kynnyksellä sitä alkaa katsella peilikuvaansa kriittisin silmin. Sikäli, kun sitä peilikuvaa enää edes näkee ilman laseja. Mitähän hittoa, onko tuo harmaa hius? Entä kuka on tuo väsähtäneen näköinen ihminen noissa kaverin kännykällä otetuissa kuvissa, vaikka peilistä katsookin entisten aikojen beibe? Silmäpussien tavoitellessa leukalinjaa ei olo erityisen hehkeältä tuntunut. Oli aika itsetunnon nostatukselle. Samoihin aikoihin kuulin Paulin suunnitelmista alkaa tarjota glamour-kuvauspalvelua. Oli oiva tilaisuus ottaa selvää, saako taviksesta esille Hollywood-henkeä. Glamour-kuvauksista oikea tatsi saattaisi löytyä. Paulin idea oli selkeä: osoittaa, kuinka kuka tahansa voi olla todella upea, kun kuvaaja osaa ohjata mallia oikein ja saa esille mallinsa parhaat puolet, itse kuvaustaitoa ja valaistusta unohtamatta. Mukaan saatiin Kauneuspalvelu Mirka Lehtinen, josta Mirka itse lupasi loihtia kuvausmeikin ja kampauksen.

Glamour: Ennen / Jälkeen

Kuvauspäivän aamu alkoi Mirkan käsittelyssä. Ammattimeikkaajalla käynti oli olennainen osa kuvauspäivän onnistumista. Vaikka itse meikkaankin päivittäin, olen vuosien saatossa jämähtänyt aina samanlaiseen meikkityyliin meikkaamisen painopisteen ollessa enemmän näyttävässä huulimeikissä silmämeikin jäädessä vähemmälle huomiolle. Lisäksi tuntui, etten itse osaisi samalla tavalla korostaa parhaita puoliani. Mirka keskittyi vangitsevaan katseen korostamiseen smoky eyes -tyylisellä silmämeikillä. Huuliin Mirka valitsi itselleni täysin vieraan vaalean helmiäissävyn, sävyn jollaista itse en voimakkaan huulipunan ystävänä olisi koskaan osannut itselleni valita. Hiuksiin tehtiin vapaasti lainehtivat kiharat. Lopputulos oli yllättävä, mutta todella mieleinen.

Kun meikki ja hiukset olivat valmiit, aloin jännittää Paulin tapaamista. Entä jos meillä ei synkkaisi ollenkaan? Entä jos en osaisi olla kameran edessä lainkaan? Entä jos emme lainkaan pääsisi yksimielisyyteen siitä, millaisia kuvia otetaan? Lisäksi itsekriittisyyden mörkö istui olkapäällä. En ole treenannut kahteen vuoteen eikä kroppa ole ollenkaan kuvauskunnossa, hyvänen aika. Ihokin muhkuroilla ja mitä helvettiä, miten minulla voi olla selässä finni?

Jännitys suli kuin lumipallo, kun pääsin studiolle ja kameran eteen. Pauli oli rento ja itsevarma ja vakuutti minutkin siitä, että kuvista tulisi upeita. Niinpä oli helppoa antaa Hollywood-diivan roolin viedä mukanaan. Olin ottanut mukaan useita eri asuja iltapuvusta kukkamekkoon, korkokengistä sifonkihuiviin. Päättäväisesti olin ottanut vaatekaapista kaikkein tyylikkäimmät ja näyttävimmät asut. Nyt ei ollut tarkoitus hissutella, vaan näyttää, että tätikin osaa täräyttää. Innostuimme oikein kunnolla, vaatteet lensivät vauhdilla nurkkaan ja uutta asua päälle ja taas nurkkaan ja uutta asua päälle. Kauhistuen tajusimme yhtäkkiä, että seuraavat asiakkaat olivat jo tulossa ja oli pakko lopettaa. Paulin ohjaus poseerauksiin oli määrätietoinen, mutta ei liian dominoiva, joten missään vaiheessa olo ei tuntunut epämukavalta. Tämä näkyikin jo kuvien raakaversioissa, joissa luontevuus tuntui välittyvän heti ulos kuvasta. Lopullisten kuvien maistiaisissa leuka loksahti auki. Olenko siinä todellakin minä? Eikä kyse ollut siitä, että kuvankäsittelyllä olisi tehty itseään kymmenen vuotta nuoremman näköinen, 10kg laihempi mielikuvitusminä. Rypyt silmäkulmissa näkyivät samoin kuin peilistäkin. Mutta kuvien tunnelma oli sytyttävä. Itsevarma, upea 40+ nainen katsoi suoraan kameraan vakaasti, todeten ”Olen upea, äläkä koeta koskaan väittää muuta!”. Se oli koskettava hetki. Lopullisen itsetunnon nostatuksen sain kuitenkin palautteista, joita kuvani saivat.

Rohkaistuin laittamaan Paulin ottaman glamour-kuvan profiilikuvakseni Facebookiin. Saman tien alkoi puhelimeni merkkiääni pimputtaa tauotta. Ja miten ihania ihmisten kommentit olivatkaan. ”Upea!” ”Glamouria!” ”Niin kaunis, että itkettää. Kansikuvakamaa!”. Useampikin ihminen laittoi minulle vielä henkilökohtaisesti viestiä siitä, kuinka upeita kuvat heidän mielestään olivatkaan. Mikäli onnistuu koskettamaan näin yli kahtasataa ihmistä, täytyy kuvissa olla jotain todella hyvää. Siltä se kyllä itsestänikin tuntui, ja tuntuu edelleen. Toivottavasti vielä pitkään.